Toimintaohje kesätyösetelin käytöstä
- Etsi itsellesi kesätyöpaikka.
- Sovi työnantajan kanssa kesätyön ajankohta.
- Hae kesätyöseteli itse tai yhdessä työnantajan kanssa.
- Aloita työ tai yritystoiminta.
Huom! Kesätyösetelihakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä. Vahvistusviesti setelin käytöstä laitetaan nuorelle ja työnantajalle sähköpostitse. Odota vahvistusviesti ennen työn aloittamista. Jos viestiä ei kuulu viikon kuluessa, ota yhteyttä Työllisyyspalveluihin. Tarkista myös onko viesti mennyt roskapostiin.
Kesätyösetelin kriteerit
Kesätyöseteli on tarkoitettu 15–29-vuotiaille (vuonna 2011 ja aiemmin syntyneet) kuusamolaisille koululaisille, opiskelijoille, tutkinnon suorittaneille ja työttömille työnhakijoille. Setelin arvo on 200 euroa. Työnantajalla tulee olla suomalainen Y-tunnus. Työ voi tapahtua myös Kuusamon ulkopuolella. Kesätyösetelin voi käyttää myös 4H-yrityksen perustamiseen.
Huomioithan, että jokaista nuorta kohden on käytettävissä yksi kesätyöseteli tai vaihtoehtoisesti kesätyö kaupungin toimialalla. Molempia ei voi saada.
TTT-malli (Tutustu työelämään ja tienaa): Vuonna 2011 tai aiemmin syntynyt peruskoululainen, lukiolainen, TUVA-ja TELMA -opiskelija. Vähimmäisvaatimuksena 60 tunnin työaika ja palkka vähintään 400 EUR.
TES-malli: Ammattiin opiskeleva, ammatillisen tutkinnon suorittanut, korkeakouluopiskelija, muu opiskelija tai työtön. Ikä 15–29-vuotta. Vähimmäisvaatimuksena vähintään kahden viikon alan kokonaistyöaikaa vastaava tuntimäärä ja alan TES:n mukainen palkka.
Yrittäjyysmalli: Esimerkiksi 4H-yrittäjä. Ikä 15–29 v. Vähimmäisvaatimuksena 40 tuntia työtä tai vähintään 400 euron liikevaihto.
Kesäyritystoiminnan loputtua toiminnasta laadittava:
1. toimintakertomus (yrityksen nimi, toiminta-aika, yhteystiedot, yrityksen toiminta-ajatus sekä tuotteet ja palvelut)
2. taloudellinen yhteenveto (vähintään 400 euron liikevaihto)
3. työajan seuranta (vähintään 40 h työstä)
Huom! Kohdista 2 tai 3 tulee täyttyä jompikumpi.
Näin haet kesätyösetelin maksatusta!
- Täytä maksatushakemus huolellisesti
- Liitä vaaditut liitteet hakemuksen mukaan tai toimita ne myöhemmin.
Hae kesätyösetelin maksatusta tällä maksatuslomakkeella. (Maksatuslomake avautuu toukokuussa 2026)
Vaaditut liitteet voit toimittaa myös jollakin seuraavista tavoista:
- Turvapostilla yhteydenotto työllisyyspalveluihin
Tietoturvan vuoksi asiakirjoja ei saa lähettää suojaamattomalla sähköpostilla.
- Postitse tai asioimalla paikan päällä:
Kuusamon kaupunki (1.krs), Työllisyyspalvelupiste Kieppi/Kesätyö
Keskuskuja 6, 93600 Kuusamo
Palauta täytetty kesätyöseteli ja loppuraportti viimeistään 31.10.2026.
Lisätiedot: tyollisyysavustukset@kuusamo.fi, Tanja Aikio p. 040 627 3808


